perjantai 29. marraskuuta 2013

Omaa aikaa

Niin kliseistä, mutta äidillä pitää olla myös omaa aikaa. Itselläni sitä on päivittäin muutama tunti, kun pojat ovat koulussa ja eskarissa. Ja minä nautin. Nautin täysinrinnoin niistä muutamasta tunnista. Olenkin pyhittänyt päivän ensimmäiset tunnit ihan vain itselleni, loppupäivä on sitten aikaa hoitaa velvollisuuksia ja olla perheen kanssa. Yleensä käyn kaupoilla hypistelemässä, hakemassa ideoita tai leivon jotain, mitä vain yksin haluan leipoa. Otan puikot tai virkkuukoukun ja teen käsitöitä. Tai sitten ihan vain otan rennosti, kuuntelen hiljaisuutta ja haaveilen.


Tänään löysin itselleni syötävän suloisen muistikirjan. Asioita ja ideoita pitää saada paperille, ettei ne vaan unohdu. Olen sen verran vanhanaikainen, että asia pitää olla mustaa valkoisella, eikä niin että puhelin tai tietokone pursuaisi erilaisia muistutuksia ja kansioita. Tuollaisia ihania pieniä palloja lähti myös mukaan..


 




Ja aivan ihania tähtiä. Palloista ja tähdistä ajattelin askarrella jotain, katsotaan nyt mitä niistä syntyy..










Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille <3

torstai 28. marraskuuta 2013

Kodinhoitohuone

Yksi tärkeimmistä motiiveista, miksi halusin oman talon rakentaa oli se, että saisin vihdoinviimein kodinhoitohuoneen. Ja eritoten oman paikan pyykkitornille, ettei sen enää tarvitsisi pyöriä haitolla kylppärissä niinkuin ennen, ja olikohan se edes kovin turvallista? Noh, sain talon, ja kodinhoitohuoneen. Ja tässä vaiheessa on hyvä varmaan sanoa, että se on ihan liian pieni. Meillä se eritoten korostuu, kun kaiken pyykkihuollon ynnämuun lisäksi kaikki kulkeminen tapahtuu tuosta ovesta. Jälkiviisaushan on tunnetusti sitä parasta viisautta. Ensikerralla olen fiksumpi.



Tälläkin osastolla kaapistot korkeakiiltoista valkeaa pintaa, ja työtasot samaa myös kuin keittiössä. Lika on ainakin heti havaittavissa, ja helppo pyyhkäistä pois.


 
Iso allas on kyllä kätevä, kun kuraisia kenkiä huuhtelee. Tai toisinsanoen poikien kengät ovat usein tähän aikaan vuodesta sen näköisiä, ettei niitä äkkiä edes kengiksi tunnistaisi, joten pelkkä huuhtelu ei ihan riitä, vaan tarvitaan järeämpiä keinoja...





Mankelikin tuli ostettua, ja vaikka en tykkää mankeloinnista yhtään, niin kyllä koitamme silti liinavaatteet aina laittaa sen kautta. Kyllä se ulkonäkö sitten palkitsee..
 
 
 
Kuivausrumpu on kyllä ihan ykkönen lapsiperheessä! Ja muutenkin, miten helppo pestä sohvienkin päälliset kun saa samantien kuivaksi. Sisävaatteita en kyllä enään rummuta, tai en ainakaan ennen kuin olen laihtunut kymmenen kiloa...
 
 

Pojille laitettiin alemmaksi oma naulakko, joka olikin ihan hyvä idea. Ainoa huonopuoli vaan on se, että tuppaa olemaan aina ihan liian täynnä. Kuvaa varten karsittu 90% vaatteista..

Tämmöinen kodinhuoltohuone meillä, kovassa käytössä on, vielä kun saisi tilaa lisää!
 
Mukavaa päivänjatkoa!



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tilpehööriä?

Täällä aletaan pikkuhiljaa pääsemään takaisin elävien kirjoihin. Ehkä eilisiltainen kuume sai pöpöt nujerrettua. Räpsin muutaman kuvan meidän keittiön tilpehööreistä. Toisaalta tykkään aivan hirveästi pienistä söpöistä esineistä, ja toisaalta niitä voisi ripotella vähän jokapuolelle, mutta sitten pieni järjenääni kuitenkin kehoittaa jättämään suurimmanosan ihanuuksista kauppaan. Kun pitää olla käytännöllistä, ja helppoa siivota, ja ja ja... Mutta olisihan elämä aika tylsää ilman pieniä kauniita esineitä, vai mitä?

















tiistai 26. marraskuuta 2013

Vielä olohuoneesta

Eipä ole tällaista flunssaa ollut miesmuistiin! Ei kuitenkaan jaksa vain köllötellä, joten laitan tänne vielä muutaman kuvan olohuoneesta. Pikkulamppu sai jouluisemman varjostimen ylleen, ja pikkutonttuja alkaa jo istuskelemaan siellä täällä..











maanantai 25. marraskuuta 2013

Räpsyjä eteisestä

Meidän eteinen, ikuinen murheenkryyni. Rakennusvaiheessa päätimme jättää pienen tuulikaapin pois kokonaan, mutta sehän johti sitten siihen, että kaikki kulku tapahtuu nyt kodinhoitohuoneen ovesta. Enkä nyt tahdo millään keksiä, miten tuon "aulan" voisi sisustaa niin, että tulisi tuokin tila hyötykäytettyä. Tuon penkin pelastin naapurin varastontyhjennyskuormasta, ja onkin istunut paikallaan oikein hyvin, mutta ei siinä kukaan kyllä koskaan istu.. Jokin kenkäkaappi/lipasto kenties?







Hyviä ideoita kenelläkään?

Ps: ihanat virkatut matot ovat kummitätini kädenjälkeä <3



Talvi on tullut

Terveisiä sairastuvalta. Mitään kotitöitähän ei jaksa tehdä, kun on flunssa, mutta muutaman kuvan jaksaa aina napata. Tai on ihan pakko, kun ulkona on niin kaunista. Kaikki peittyy ihanan pumpulilumen alle, ja luonto vaipuu horrokseen...








sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kotiseututalo

Palataan ajassa hieman taaksepäin. Päivänä muutamana kävin aamukävelyllä, ja eksyin paikkakuntamme kotiseututalolle. Oli upean kirpeä pakkasaamu, ja sain sieltä hienoja kuvia. Haluan nyt jakaa ne kanssanne. Mitä kaikkea noiden seinien sisällä on ennenvanhaan tapahtunutkaan...
 
 


















Uutta ilmettä

En tiedä onko vielä liian aikaista, mutta halusin blogilleni jo jouluisemman ilmeen, ja tällainen siitä sitten tuli. Olohuonekin on viimein saanut talvisemman asun ylleen, on uskomatonta, miten paljon jo verhot saa aikaan! Lisäksi nostimme verhotankoa ylemmäksi, mutta silti jouduin liimanauhan kanssa verhoja lyhentämään, ja olihan kyllä melkoinen urakka, huhhuh. Lopputulos kuitenkin palkitsee vaivannäön, vai mitä mieltä olette?






Eteisen lipaston päälle laitoin vielä muutaman pienen lyhdyn, jokohan niitä alkaa olla jo liikaa? Nämä söpöliinit löysin viimekesänä Haaparannan Rustasta.








 

Sunnuntaita

Flunssa kiristää otettaan, joten ei taida tällepäivää suunniteltu siivouspäivä toteutua.. Kaunis pakkasaamu, niin hyvä päivä olisi ulkoiluunkin. No, ei se auta kun oikaista sohvalle, jos vaikka jaksaisi muutaman kuvan napata päivän päälle.



lauantai 23. marraskuuta 2013

Taistelu flunssaa vastaan

Tänään ei ole ollut oikein kiva päivä. Olo ollut todella vetämätön, kurkkuun sattuu ja aivastuttaa. Pitäisi levätä, mutta mitenkähän tämmöinen elohiiri sen tekee? Huonosta olosta huolimassa sain vihdoin viimein uudet verhot olohuoneeseen paikoilleen, niistä tulossa kuvat tuonnempana. Lisäksi pari uutta sisustustyynyä pikaisen kaupunkireissun saldona. Mutta nyt lepäilemään, jatkoa seuraa... Hyvää yötä!



perjantai 22. marraskuuta 2013

Katsanto keittiöön

Pari kuvaa meidän keittiöstä. Valitsimme kaapistoihin hyvin yksinkertaiset valkoiset, korkeakiiltoiset pinnat, ja täytyy sanoa että olen ollut niihin hyvin tyytyväinen. Niin helppo pitää puhtaana. Laatikostoihin valitsimme sävyksi harmaan, jossa hieman puukuviointia. Jossain vaiheessa haluaisin vaihtaa työtasot erilaisiksi, mutta antaahan niiden vanheta ensin vähän...








Ps: blogi muokkautuu pikkuhiljaa omannäköisekseni, mitä olette mieltä tästä ulkoasusta?



Perjantaihuomenta

Yöllä oli satanut lunta, ihanaa! Nyt vain peukut pystyyn, että se myös pysyisi. Heti kun näin ikkunasta valkoisen maan, alkoi joululaulu soimaan päässä. Pitäisiköhän huolestua? Kuvan Callunan myötä kaikille ihanaa perjantaita, pelastin kyseisen yksilön ulkoa kukkapenkistä sisälle.


torstai 21. marraskuuta 2013

Ensimmäinen virallinen blogikakku

Olkoon tämä vaikka blogini syntymäpäiväkakku. Ostin uuden pienen kakkuvuoan, joten pakkohan se oli kokeilla millaisen kakun sillä saa aikaiseksi. Päällä on tummaa leivontasuklaata, ja pursotukset syntyi voikreemillä ja punaisella pastavärillä.












Koti

Kotimme on jouluna 2011 valmistunut Design-talon Kaustinen 138. Mukava pohjaratkaisu, ja sopivasti tilaa meidän perheelle. Avaimet käteen periaatteella talo valmistui, mutta yllättävän paljon siinäkin jää kuitenkin asiakkaalle tekemistä.